Ensimmäinen jatkokurssi keskiviikkona 17.1.!

Jatkokurssi on suoritettava ennen ensimmäistä virallista ottelua. © Kalle Kemilä

Jalkapallokausi 2018 lähestyy kovaa vauhtia, sillä ensimmäiset karsintaottelut pelataan Keski-Suomen piirissäkin jo tammikuun loppupuolella. Ensimmäinen jatkokurssi tuomareille pidetään keskiviikkona 17.1. klo 18.00-21.30 piirin koulutustiloissa eli osoitteessa Onkapannu 2. Jatkokurssille ei ole erillistä ilmoittautumista.

Piirin toiveissa on, että mahdollisimman moni tuomari osallistuisi jatkokurssille, sillä ennen ensimmäistä virallista ottelua (piirin asettelema ottelu) tuomarin on suoritettava vuoden 2018 jatkokurssi. Eli siis SPL Keski-Suomi ei asettele tuomarille ottelua ennen kuin tuomari on suorittanut jatkokurssin hyväksytysti.

Alla on SPL Keski-Suomen piirin koulutuskalenteri keväälle 2018. Se täydentyy vielä kuntotesteillä ja kenttäkoulutuksella sekä ylimääräisellä head-setien käyttökoulutuksella. Koulutuksista ilmoitetaan myös sähköpostitse ja kannattaa seurata myös piirin sivujen koulutuskalenteria. Kaikki alla olevat koulutukset pidetään piirin koulutustiloissa

Laittakaa myös puskaradio laulamaan peruskurssista ja jakakaa ilosanomaa ympärillenne tuomariharrastuksen hyvistä puolista, jotta saisimme lisää tuomareita mukaan tähän hienoon harrastukseen.

Mikäli näistä tai mistään muusta piirin erotuomaritoimintaan liittyvästä on kysyttävää, kannattaa lähestyä  SPL:n Keski-Suomen piirin erotuomarivastaavaa Jouni Aapajärveä (jouni.aapajarvi(ät)jkl.fi).

 

JATKOKURSSIT:

ke 17.1.2018 klo 18-21.30

ke 11.4.2018 klo 18-21.30

ke 25.4.2018 klo 18-21.30

 

PERUSKURSSI:

pe 6.4.2018 klo 17-21

la 7.4.2018 klo 10-17

 

Kuntotesteistä ja kenttäkoulutuksesta ilmoitetaan myöhemmin.

Puheenjohtajan uudenvuodentervehdys

Santtu Keto
Puheenjohtaja

Tervehdys, Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenistö!

Taakse jäänyt vuosi oli kerholle muutoksien vuosi. Palasin muutaman välivuoden jälkeen mukaan johtokuntatyöhön, ja ainakin osaltani olen kokonaisuudessaan hyvin tyytyväinen kuluneeseen vuoteen. Tiettyjä muutoksia johtokunnan toimintamalleihin ja vastuualueisiin on saatu viedyiksi käytäntöön ja tiedotuksessa ollaan menty taas huimilla harppauksilla eteenpäin.

Uusien erotuomareiden ”KSETK:n koulutuspolku” on kouluttajien ja erotuomarivastaavan panoksen ansiosta tarjonnut uusille erotuomareille entistä paremmat mahdollisuudet pärjätä erotuomarin vaativalla uralla. Kiitos vielä kerran kaikille, jotka olette omaa aikaanne säästämättä olleet mukana tällä polulla.

Tänä vuonna aloittaa myös kerhon uusi talentti-ryhmä Koskiniemen Villen ja Lehtolan Mikon johdolla. Kannustan teitä kaikkia uran alussa olevia hakemaan erilaisiin koulutuksiin mukaan, jos kehittyminen erotuomarina tai avustavana kiinnostaa ja sitä kautta myös mahdollinen pääsy uralla eteenpäin motivoi jo nyt. Uskon ja tiedän, että koulutuksen taso kestää vertailun koko Suomen vastaaviin koulutuksiin.

Kiitos myös tässä vaiheessa kaikille turnausaktiiveille, jotka ovat hoitaneet tyylikkäästi sekä joukkueiden harjoituspelit että kesän runsaat turnaukset. Turnauksista on ainakin minun korviini kuulunut pelkkää positiivista palautetta, ja sehän ei ole kovin yleistä tuomarimaailmassa.

Nämä pelit ja tapahtumat ovat niitä tulonlähteitä, joilla tätä kerhon toimintaa käytännössä pyöritetään. Ne myös mahdollistavat kohtuullisen suuruisen jäsenmaksun, ettei toiminnassa mukana oleminen jää ainakaan siitä kiinni.

Tälle vuodelle saamme uutta voimaa johtokuntaan, kun Ollilan Arttu tulee mukaan toimintaan tuoden samalla rautaista ammattitaitoa erityisesti talousasioiden hoitoon ja myös niiden kehittämiseen. Ensimmäinen askel onkin jo ollut kaikilla tiedossa, kun turnausten ja harkkapelien maksatuskäytäntö muuttui. Tervetuloa, Arttu, takaisin Keski-Suomeen ja mukaan aktiivitoimintaan!

Kiitos jäsenistölle myös luottamuksesta vuosikokouksessa, eli jatkan vielä tämän vuoden kerhon puheenjohtajana. Yritän omalla panoksellani ja yhdessä johtokunnan kanssa varmistaa toiminnan jatkumisen hyvistä lähtökohdista kohti menestyksellistä tulevaisuutta sekä piiri- että liittotasolla.

Kirjoittelen tätä tervehdystä reilun kolmenkymmenen asteen lämmössä. Suoritan paraikaa sukelluskurssia, ja siinäkin on paljon samaa kuin erotuomariharrastuksessa. Tarvitaan hyvää koulutusta ja paljon harjoittelua sekä myös omatoimista opiskelua. Pää on pidettävä kylmänä ja luotettava omaan osaamiseen.

Siitä huolimatta ennen sitä ensimmäistä tehtävää jännittää pirusti, mutta samalla se jännitys myös koukuttaa lajin pariin yhä uudelleen. Ja toivottavasti ensimmäisen kerran jälkeen on minullakin samanlainen onnistunut olo, kuten kaikilla erotuomareille on ensimmäisen pelin tai muuten haastavan haastavan ottelun jälkeen.

Kiitos kuluneesta vuodesta Teille kaikille. Viettäkää aikaa läheistenne ja perheenne parissa antaen aikaa myös heille. Näin olemme kaikki jälleen mukana toiminnassa levänneinä ja valmiina uusiin haasteisiin.

Santtu Keto

Puheenjohtaja

Kuukauden kasvo: Ali Moradi

KSETK:n nettisivujen juttusarjassa tutustutaan kerran kuukaudessa lähemmin yhteen keskisuomalaiseen oikeudenjakajaan. Yhdeksäntenä uhrina on vuorossa KSETK:n ”iranilaisvahvistus” Ali Moradi!

 

Ali Moradi on muuttanut Suomeen 1995 ja ensi vuonna alkaa täällä jo 15. kausi jalkapalloerotuomarina.

Moro! Tiusasen Arttu käski tuossa kysyyn, että miten ylläpidät positiivista elämänasennettasi ja jaksat vuodesta toiseen viheltää pelejä?

Kiitos Artulle, kun muistit minua! Haluan olla aktiivinen tässä yhteiskunnassa ja erotuomarina olemisena koen, että voin tukea ja auttaa nuoria. Nämä asiat antavat minulle motivaatiota ja pysyn positiivisena. Erotuomarina pääsen tutustumaan myös suomalaiseen kulttuuriin ja erotuomarikerhon kautta saan laajennettua verkostojani.

Kenes poikia sitä ollaan, ja millä asialla?

Olen Ali Moradi, 52-vuotias. Olen kotoisin Iranista ja tulin Suomeen 1995. Ennen Suomeen tuloani asuin pakolaisleirillä Irakissa 13 vuotta. Jouduin lähtemään Iranista pakoon 1980 Irakiin. Irakin pakolaisleirillä olin myös aktiivinen jalkapallon parissa ja toimin sielläkin tuomarina ja turnauksien järjestäjänä.

Read more

Futsalerotuomarin peruskurssi maanantaina 18.12.

Futsalerotuomarin peruskurssi järjestetään maanantaina 18.12.2018 klo 17:00 – 21:30 Piirin tiloissa osoitteessa Onkapannu 2, Jyväskylä.

Kurssilla käydään läpi futsalin säännöt ja perehdytään videomateriaalin avulla futsaliin lajina. Kurssin käynti ei sido mihinkään, mutta halukkaat pääsevät tuomitsemaan nuorten futsalpelejä kouluttajan ohjaamana alkuvuoden aikana.

Kurssille ilmoittaudumaan täyttämällä yhteystiedot tämän linkin kautta.

Voimassa oleviin futsalsääntöihin voi tutustua tästä.

Tervetuloa kurssille!

Lisätiedot:
Paavo Komppa
paavo.komppa@gmail.com

Futsal VaajaCup 2018 ilmoittautuminen käynnissä!

Tervetuloa pelaamaan perinteiseen Keski-Suomen Erotuomarikerhon järjestämään VaajaCupiin!

Turnaus pelataan vuonna 2018 24.-25. maaliskuuta Jyväskylässä Huhtasuon yhtenäiskoulun uudella ja täysimittaisella futsalareenalla.

Turnauksessa on kaksi sarjaa:
– “Liiga” Sarja, joka on tarkoitettu lähtökohtaisesti joukkueille, jotka koostuvat pelipassin omaavista futsalisteista.
– “Divari” Sarja joukkueille, joiden pelaajat ovat enemmänkin harrastepelaajia kuin sarjapelureita.

Otteluiden peliaika on 13 min tehokasta aikaa, joilloin yhden ottelun kesto on noin puoli tuntia. Lähtökohta turnaussysteemille on “Alkulohkopelit (3kpl) lauantaina, jatkopelit (1-3kpl) sunnuntaina”. Pidätämme kuitenkin oikeuden muokata sarjasysteemiä taataksemme mahdollisimman onnistuneen tapahtuman kaikille osallistujille.

Kumpaankin sarjaan mahtuu 8 ensimmäisenä alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella ilmoittautunutta ja osallistumisen maksulla (150€) vahvistanutta joukkuetta. Pyydettäessä toimitamme laskun osallistumismaksusta.

Ilmoittautumislomakkeeseen tästä linkistä.

Maksuohjeet:
Saaja: Keski-Suomen Erotuomarikerho ry
Tilinumero: FI89 5290 0240 0953 05
Summa: 150€
Viestikenttään ilmoittautuneen joukkueen nimi.

Tervetuloa mukaan!

Onatsu EM-lopputurnaukseen!

Timo Onatsu on valittu erotuomariksi futsalin EM-lopputurnaukseen (Futsal EURO 2018) Sloveniassa 30.1.-10.2.2018.
Kyseessä on Onatsulle 4. EM-lopputurnaus (aikaisemmat ’12,’14,’16) hänen mittavalla kansainvälisellä urallaan. Lisäksi Onatsu on osallistunut Aasian-mestaruuskilpailujen lopputurnaukseen 2012.
Futsal EURO 2018 pelataan Ljubljanassa Arena Stožicen tiloissa.

Turnauksen kotisivu löytyy osoitteesta: http://futsaleuro2018.si/category/news/

Kerho onnittelee!

Kykyryhmä 2018-2019

Palloliiton Keski-Suomen piirin ja Keski-Suomen erotuomarikerhon yhteiseen erotuomareiden kykyryhmään on valittu seuraavat tuomarit:

Alister Gul
Heikki Ikonen
Miika Kulmala
Veli-Matti Pesola
Aleksi Salmela
Markus Seppänen
Dario Squeglia
Hassan Soltani
Vili Viinikainen

Onnittelut valituille.
Ryhmän toiminta alkaa tammikuussa 2018.

Liiton erotuomarit ja tarkkailijat 2018

Palloliiton erotuomarivaliokunta on tehnyt valinnat ensi vuoden erotuomareiksi ja tarkkailijoiksi.

Kerhon nykyisiä ja entisiä jäseniä on nimetty ryhmiin seuraavasti:

Liigan ja Ykkösen erotuomarit ja avustavat erotuomarit:
Jani Laaksonen
Kalle Mäkinen
Ville Koskiniemi
Paavo Komppa
Tapani Olkku

Kakkosen erotuomarit:
Jesse Kananen
Jussi Vainikka

Kananen on myös valittu Kakkosen erotuomareiden talenttiryhmään kaudelle 2018.

Täydellinen lista tuomareista löytyy Palloliiton sivuilta.

Liigan ja Ykkösen erotuomaritarkkailijat:
Jouni Aapajärvi
Ilkka Koho
Mikko Lehtola
Vesa Pohjonen

Naisten liigan ja Kakkosen erotuomaritarkkailijat:
Sami Hjelt
Ville Minkkinen

AET-tarkkailijat:
Matti Linna

1 27 28 29 30 31 78