Löytyykö ”palleja”?
Jalkapalloerotuomarin peruskurssi järjestetään Jyväskylässä tänä vuonna 3.-4.4. Joka vuosi kurssille osallistuu kolmisenkymmentä erotuomarin urasta kiinnostunutta. Viime vuonna mukana oli myös Janne Nieminen. Pupillissa 1/2019 julkaistussa artikkelissa Nieminen kertoo debyyttivuoden kokemuksistaan.
Olin miettinyt jalkapalloerotuomarikurssille lähtöä jo useampana vuonna, mutta vasta keväällä 2019 sain lopullisen sykäyksen mennä peruskurssille. Suurimpana syynä varmaan oli halu olla lajin parissa, vähän kuntoillakin siinä sivussa ja saada uudenlaisia kokemuksia.
Ehkä yksi suurimmista syistä, miksi aiemmin en ole lähtenyt, on ollut epävarmuus siitä sovinko luonteeltani erotuomariksi. Pelin johtaminen kun vaatii auktoriteettia, tiettyä ”vittumaisuutta” ja ”palleja” – enkä ole ihan varma kuvaisinko itseäni noilla termeillä. Olen tehnyt kuitenkin toimitsijahommia lätkäpuolella useamman vuoden ajan, joten tavallaan perustietämys tuomarin roolista, tehtävistä ja ominaisuuksista on ollut jo tiedossa. Mutta on tietysti ihan eri asia olla kentällä kuin sen laidalla, ja tämän tavallaan halusin myös itse selvittää, eli löytyykö sitä mitä vaaditaan ja tulla tavallaan pois mukavuusalueeltani.
Oikeastaan ensimmäisen kauden jälkeen en ole asiasta vieläkään ihan varma. Kauteen mahtui paljon hyviä juttuja ja myös huonoja kokemuksia. Vanha sanonta tuomarihommista pätee myös omalla kohdallani: olet onnistunut, jos kukaan ei tule sanomaan mitään. Välillä on ollut vaikea päästä huonoista jutuista ja epäonnistumisista eteenpäin, mutta kokonaiskuva jää silti positiivisen puolelle.
Suoraan sanoen odotin vielä pahempaa kentänreunapuheiden perusteella, mutta omien kokemuksieni mukaan kaikenlainen suunsoitto oli aika vähissä, joka oli ehdottomasti positiivinen yllätys.
Erotuomarikurssin vuosi sitten käyneelle Janne Niemiselle oli positiivinen yllätys se, kuinka vähissä kaikenlainen suunsoitto kentän reunalta oli.
Uusien tuomarien koulutuksesta jäi mieleen päällimmäisenä se, kuinka päätuomari on alemman sarjan peleissä kentällä aivan yksin. Sitä painotettiin, ja se on totisesti totta. Tietyllä tavalla oletetaan ja odotetaan, että uudet tuomarit ottavat sitä vastuuta itsestään, joka on tietysti aivan oikein, mutta ehkä olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän silmiä kentän laidalle katsomaan ja antamaan palautetta kauden mittaan.
Omalta kohdaltani oikeastaan jokaisessa palautekeskustelussa esille tuli samoja asioita: vahva puoli on sääntötuntemus, jämäkkyys ja tilanteiden tunnistaminen, sijoittumisessa ja liikkumisessa on petrattavaa. Vielä kun pääsisi enemmän eroon perinteisestä ”mitä ne minusta nyt ajattelee” -ajatusmallista, niin itsetunto tuomaroinnin suhteen kasvaisi varmasti vielä lisää.
Yksi asia on kuitenkin varmaa: sen jälkeen kun on itse hommaa kokeillut, arvostus muita tuomareita kohtaan – lajissa kuin lajissa – on noussut entisestään! Jo aikanaan lätkäpuolella toimitsijana aloittaessani oli suunnaton ahaa-elämys, kun luin ensimmäistä kertaa lajin sääntökirjan kannesta kanteen. Mutta nyt kun itse tietää entistä paremmin, mitkä kaikki asiat onnistuneeseen tuomarointiin vaikuttavat, osaa myös katsomossa suhtautua asiaan hieman eri tavalla: Miksi tuosta – täysin selvästä – rikkeestä ei tullut vaparia? Miksi heitto meni väärinpäin, vaikka KAIKKI katsomossa näkivät, että se meni tuosta kotijoukkueen pelaajasta yli? Miksi tämä tilanne oli paitsio, mutta tuo ei?
Joskus täytyy kokeilla itse, että voi todella asettua toisen ihmisen asemaan.
Keski-Suomen Erotuomarikerho ry:n hallitus vuosimallia 2020 on pitänyt järjestäytymiskokouksensa.
Tervehdys arvon Keski-Suomen Erotuomarikerhon jäsenistö!