Kategoria: Blogit

Eurojalkapallon kevät on sitten taputeltu ja Bayern sai kuin saikin balsamia viime vuosien haavoilleen. Myös suurten pelien sulaja ja itkupillien ykkösmies, Arjen Robben, sai lopulta omaan sarakkeeseensa myös onnistumismerkintöjä. Kansallisissa sarjoissa suuret ovat olleet tänä vuonna vakuuttavia ja jyränneet kansallisiin mestaruuksiin ilman suurempia ongelmia.

No, sitten itse asiaan eli erotuomarisuorituksiin.

Keväällä on nähty varsin mallikelpoisia ja jopa erinomaisia vetoja, joista viimeisimpinä esimerkkeinä Webb (Real – Dortmund) ja Kuipers (Dortmund – Real), jotka hoitelivat matsinsa munakkaan tyylikkäästi alusta loppuun.
Sitten on tietysti myös niitä hieman heikompia suorituksia, jotka voidaan jakaa ehkäpä muutamien alaotsikoiden alle. Rizzolin finaalivihellys on vielä tapaus erikseen.

Mutta aloitetaan niistä muutamista havaituista kehityskohteista.

Yksi alaotsikko tässä olisi varmaankin käsivirheiden huomioarvo. Sen verran paljon on käsivirheistä puhuttu tänäkin keväänä. Asia on nykyisellään niin tulkinnallinen, että sataprosenttisen linjan vetäminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi suuren yleisön mielipiteitä muokkaavat lähinnä selostajat ja kommentaattorit, jotka turvautuvat vielä varsin vanhakantaisiin ajatuksiin asian suhteen. Pientä edistystä on kuitenkin ollut havaittavissa, sillä kyllä sieltä on kuulunut välillä myös hieman modernimpaa terminologiaa. Luonnollisen peliasennon tulkinta on kuitenkin lähtökohtaisesti paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi.

Toinen alaotsikko on erotuomaritoiminnan raadollisuus.
Tästä on malliesimerkkinä Dortmund-Malaga, mikä oli Thomsonin johtamalta tiimiltä vähintäänkin hyvä suoritus aina 82. minuutille saakka. Tavallaan ymmärrän vielä senkin, että maksimijuoksusta ei nyt vain enää oteta seuraavaa vaihdetta pallon linjaan ja olla siellä näkemässä niukkaa paitsiota, joka johti Malagan maaliin. Lisäajan tilanne onkin sitten kokonaan toinen. Dortmundin voittomaalia edelsi ei yksi, vaan kaksi paitsiotilannetta, joista kumpikin olisi kyllä ollut otettavissa pois. Erityisesti ensimmäinen (jos nyt unohdetaan kokonaan tuon tilanteen aikaiset painetekijät ja fyysinen rasitus). Jos saa arvailla, niin avustava jäi vähän miettimään ensimmäistä vaparitilannetta ja sen jälkeen maalin edessä olikin mahtihärdelli ja kapasiteettia oikean ratkaisun tekemiseen ei tuossa ajatusmylläkässä enää yksinkertaisesti ollut.

Kolmas otsikko on sitten epäonnistuminen.
Mielestäni Viktor Kassai on yksi yliarvostetuimmista eliittituomareistamme. Hänen tiimilleen on sattunut viime vuosina kaikenlaista ja se kuuluu luonnollisena osana huippuerotuomaritoimintaan. Kuitenkin tapa, jolla tiimi on missannut isoja tuomioita on ainakin itselläni herättänyt enemmän kysymyksiä kuin tarjonnut vastauksia. Eräällä tavalla näen yhtymäkohtia toiseen inhokkiini, Martin Atkinssoniin, joka niin ikään toistuvista virheistään huolimatta on saanut aina uuden mahdollisuuden. Ehkäpä näiden herrojen kabinetti vain on ylivertaista, sillä kentällä he eivät sitä ole olleet. No, Kassain osalta puhun tietysti Bayern-Barcelona välierästä, joka ilman Barcelonan totaalisulamista olisi herättänyt paljon isompia otsikoita.
Nyanssin omaisena kruununa tässä ottelussa oli tietysti sääntöasiantuntija Malisen lanseeraama ”maali hyväksytään ja sitten pikku, pikku keltainen”, joka oli surullinen esimerkki, miten jalkapalloammattilainen voi olla totaalisen kujalla sääntöjen perustavaa laatua olevista periaatteista.

Kaikki tämä kuitenkin kuuluu futikseen ja tekee siitä juuri niin dramaattista kuin se parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Epäonnistumiset, onnistumiset, valtapeli, kabinetti, vaikuttamisyritykset, paineensieto, asiantuntijuus…. kaikki osana maailman mahtavinta peliä.

Sitten vielä se finaali ja Rizzoli.
Tämän lajin merkittävin seurajoukkueottelu pelattiin lauantaina ja puikoissa oli Italian Nicola Rizzoli. Jos suurelta yleisöltä kysytään, niin Rizzolin veto oli erinomainen – ei kiistanalaisia tuomioita ja hyvä linjakas suoritus. Avustavatkin näyttivät osuvat tuomioissaan kivasti.

Kyllä, kyllä. Mutta. Jos sitten ajatellaan erotuomarikoulutuksen kannalta, niin Rizzolin suoritushan oli epäonnistunut, sillä antamatta jäi kolme punaista korttia (Ribery: 2 var, Dante: 2 var, Lewandowski: väkivaltainen käytös). Onko niin, että suurissa finaaleissa on ok katsoa asioita enemmän sormien läpi? Väistämättä tulee mieleen edellinen MM-finaali, missä Webb piti kaikki miehet kentällä, vaikka koulutuksellisesti ajatellen se ei ollut perusteltua.

On tietysti helppoa sanoa, että ilman muuta punaiset olisi pitänyt molemmissa peleissä antaa. Näihin otteluihin liittyvät painetekijät ovat nykyisellään kuitenkin megalomaanista luokkaa ja ne vaikuttavat saletisti kovimmankin kaverin suoritukseen. Johdonmukaisuus ja uskottavuus kuitenkin kärsivät, kun selvät kortit jätetään antamatta painoarvoltaan erittäin merkittävissä otteluissa. UEFA:n linjan tietäen, Rizzoli ei ole saanut kehuja ottelun erotuomaritarkkailijalta tai sitten ilmassa on merkittävän periaatteellisen muutoksen airuita. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Selailin pääsiäisenä läpi muutamia FIFA:n fysiikkagurun, Werner Helsenin, jakoon laittamia tutkimuksia liittyen jalkapallon erotuomaritoimintaan. Vedän tässä hieman yhteen esiin nousseita pääkohtia.

Vaikka tutkimusaineistossa käsitelläänkin suurimmaksi osaksi erotuomaritoiminnan huipputasoa, on kaikkien asiaan tavoitteellisesti suhtautuvien syytä kuitenkin laittaa näistä jotain omiin muistilokeroihin.

Yleisesti tiedossa ovat fyysisiin vaatimuksiin liittyvät tutkimukset, joiden mukaan erotuomari liikkuu pelin aikana noin 11-13 km ja avustava noin 5-8 km vähän tutkimuksesta riippuen. Erotuomarin liike vastaa intensiteetiltään ja määrältään myös melko tarkkaan saman ottelun pelaajien liikkumisprofiilia.

FIFA on jo pitkään etsinyt kuntotestiä, joka antaisi jonkinlaisen kuvan tuomareiden kyvykkyydestä suoriutua ottelutilanteiden vaatimuksista huipputason jalkapallossa. Aikaisemmin käytössä ollut 2×50 + 2×200 + cooper ei tutkimusten mukaan vertautunut mitenkään erotuomareiden suorituskykyyn ottelutilanteissa. Tilanne on tutkimustiedon valossa lähes sama myös nykyisen 6×40 + 20×150 testin suhteen.

Olette varmaankin kuullut puhuttavan myös niin kutsutusta YoYo testistä. Tämä on tutkimusten valossa se testi, mikä antaa totuudenmukaisen kuvan erotuomareiden fyysisestä suorituskyvystä myös ottelutilanteissa. Tähän liittyen on myös todettu, että niin kutsuttu HI intensity –harjoittelu on ainoa tehokas tapa kehittää erotuomarin suorituskykyä. Tällä tarkoitetaan harjoituksia, joissa tehdään työtä kohtuullisen lyhyen aikaa (15-30 min, tämä ei ole sama kuin harjoituksen kesto) korkeilla sykkeillä (yli 85% maksimisykkeestä). YoYo testissä FIFA:n hyväksymä suoritus on 14:42 eli 1800m. Erinomainen tulos taulukon mukaan on puolestaan 20:51 eli 2600m. Subjektiivisesti voisin arvioida, että keskimääräinen piirierotuomari juoksee tässä testissä noin 7-9 min eli 840-1080m.

Vammoja käsittelevissä tutkimuksissa todetaan, että eniten ongelmia erotuomareilla on akillesseudulla, pohkeissa, takareisissä ja alaselässä. Ihan kuin joku olisi lukenut meikäläisen vammahistorian ja laittanut sen tieteelliseen muotoon. No, ei siitä sen enempää.

Paitsiosta on myös tehty lukuisia tutkimuksia. Merkittävin niistä on luonnollisesti se, mikä yksinkertaisesti toteaa ihmissilmän olevan kykenemätön havaitsemaan kaikki paitsiopäätöksen kannalta merkitykselliset kohteet syöttöhetkellä. Silmä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi nopea. Jokainen paitsiopäätös on siis valistunut arvaus. Hyvissä olosuhteissa (kaikki kohteet alle 60 asteen katselukulmassa ja sopivilla etäisyyksillä toisistaan sekä erotuomarista) silmä voi tehdä havainnot noin 0,2 sekunnissa. Epäedullisissa olosuhteissa aikaa pelkkien havaintojen tekemiseen saattaa kulua jopa yli sekunti. Aikahaarukassa 0,2-1,0 sekuntia kentällä ehtii kuitenkin tapahtua kohtuullisen paljon, kun liikutaan suurilla nopeuksilla.

Jos unohdetaan se, että paitsion havaitseminen ei fysiologisesti ole mahdollista, niin paitsioon liittyen on myös monia tutkimuksia, jotka havainnollistavat kahta perussyytä virheellisten tuomioiden takana. Nämä ovat katselukulmaan (trailing/leading – suomeksi ehkäpä jäljessä/edellä) liittyvät optiset hahmotusvirheet sekä niin kutsuttu flash-lag, joka tarkoittaa sitä, että suurella nopeudella eteenpäin liikkuvan kohteen arvioidaan tietyllä ärsykkeeseen perustuvalla havaintohetkellä (syöttöhetkellä) olevan edempänä kuin se onkaan. Katselukulma voi johtaa molemman kaltaisiin vääriin paitsiotuomioihin (liputus/ei-liputus), flash-lag on yhteydessä vain virheellisiin liputuksiin. Yhteenvetona paitsiosta voidaankin todeta, kuten eräs kotimainen kollegani asian hyvin muotoili: ”Toiset vaan arvaa vähän paremmin kuin toiset.”

Mitäs vielä? Niin. Howard Webbistä oli tehty ihan mielenkiintoinen case study, josta ilmenee kaverin fyysiset aktiviteetit 8 vuoden ajalta päättyen vuoteen 2010. En tiedä, sisältääkö tutkimuksen taulukko kaikki harjoitukset, sillä sen mukaan Webb on harjoitellut vuositasolla ainoastaan 200-300 tuntia, mikä tuntuu varsin vähäiseltä määrältä ammattilaistuomarille. Tietysti voi olla niinkin, että Howard tekee ja suunnittelee asioita sen verran laadukkaasti, että turhaa aikaa karsiutuu sitä kautta pois. Ehkäpä omassakin harjoittelussa olisi selvästi parantamisen varaa tässä valossa, sillä tunnit tuntuvat olevan riittävällä tasolla.

Siinäpä se tällä kertaa. Palaamme aiheeseen. Ensi viikolla käynnistyy Veikkausliiga. Nurmen tuoksusta ei tosin ole vielä puhettakaan.

Kotimaiset valioerotuomarit ja huippuavustavat viettivät viikon Antalyassa SPL:n ja FIFA:n yhteistyössä järjestämällä kurssilla. Kuten viime vuonnakin, saimme myös tällä kerralla nauttia mainiosta kevätsäästä ja erinomaisista harjoitteluolosuhteista.

Treenit maistuivat hyvin ja niinpä viikon aikana mittariin kertyi kuutisentoista tuntia laadukasta harjoittelua Kuparisen Veskun suunnittelemana. Luentopuolella SPL:n osuudesta vastasi viime vuonna uransa päättänyt ja pöydän toiselle puolelle siirtynyt Jouni Hyytiä, joka puhui rikkomuksen vakavuudesta sekä liikkumisesta. Rikkomuksen vakavuus esitettiin hieman syvemmin kuin piirien jatkokursseilla. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että miten paljon vaaraa rikkomus kohteelleen aiheuttaa.

Liikkumisessa vallalla on ajatus diagonaalimallista pelinlukua korostavaan, joustavampaan malliin. Jalkapallon huippuotteluissa erotuomarin tilanneläheisyys on nyt prioriteetti numero yksi. Niinpä vanhan takaa ja vasemmalta –ajattelun sijaan, nyt on sallittua (ja joskus jopa toivottavaa) spurtata myös suorinta mahdollista linjaa. Lisäksi pelin ennakoimista tulee parantaa. Liian usein keskialueelta pelatuissa pystysyötöissä tuomarin asento ja reagointi ovat täysin riittämättömiä siihen, että hän pystyisi olemaan hyvässä paikassa tekemässä päätöstä, kun pallo laskeutuu rangaistualueen tuntumaan.

FIFA:n puolelta kouluttajana tämän vuoden kurssilla oli saudiarabialainen Ali Altraifi, joka oli omalla urallaan mukana avustavana erotuomarina mm. MM-pronssiottelussa 2002. Hän puhui meille paitsiosta, käsivirheestä, lupaavasta hyökkäyksestä, joukkonahistelusta sekä yhteistyöstä. Lisäksi hänen johdollaan tehtiin myös muutamia käytännön harjoituksia yhteistyöhön liittyen.

Erityisesti käsivirheen ja paitsion osalta ajatukseni kurssin jälkeen ovat aavistuksen sekavat. Luennoijan tyyli oli keskustella asioista esittämällä kysymyksiä, joihin hän ei itse kuitenkaan antanut vastauksia. Moni katsomamme tilanne jäi mielestäni kurssilla liian avoimeksi. Toivottavasti jälkikäteen saamamme materiaali avaa tilannetta paremmin.

Paitsion osalta huomattavaa oli lähinnä se, että tuomittavan paitsion kriteereistä ”saa etua paitsiosemastaan” –teksti tulee muuttumaan. Sen tulisi helpottaa sellaisten tilanteiden tulkitsemista, joissa puolustaja tietoisesti pyrkii pelaamaan palloa, mutta epäonnistuu yrityksessään ja pallo menee syöttöhetkellä paitsioasemassa olleelle pelaajalle. Ensilukemalta uusi sääntöteksti ei itseäni vakuuttanut, mutta odotellaan rauhassa suomennos ja mahdolliset tulkintaohjeet.

Käsivirheen suhteen on nyt muotia puhua luonnollisesta asennosta. Itse asiassa olisi kyllä syytä tosissaan miettiä, miten ihmisen mekaniikka hypätessä ja erilaisissa kurotuksissa keskimäärin toimii. Toisaalta katsomamme klipit aiheuttivat vähintäänkin vilkasta keskustelua. Tulkintoihin on lisäksi tulossa lisäys, jonka mukaan jokainen maalia kohti mennyt laukaus + käsivirhe kombinaatio tarkoittaa varoitusta. Jäämme tämänkin suhteen kuitenkin odottelemaan vielä virallista ohjeistusta.

Sitten vielä lyhykäisesti myös pari organisaatiopuolen asiaa.

Erotuomarivaliokunnan puheenjohtaja Kari Koskela oli myös paikalla Turkissa ja hän esitteli valiokunnan kokoonpanon. Siihen kuuluvat Markus Aalto, Kaj Natri, Esa Saarivainio, Ilkka Koho, Jouni Hyytiä, Tony Asumaa sekä asiantuntijajäsenet Anders Mattsson ja Katriina Elovirta. Aikaisemmin oli olemassa myös erilaisia työryhmiä, jotka tässä uudessa mallissa poistuvat. Mielenkiinnolla odotan, miten toiminta lähtee käyntiin uuden valiokunnan alaisuudessa.

Aivan loppuun totean vielä toimijakortin osalta tilanteen olevan sellainen, että liigaotteluiden suhteen sisäänpääsy tullee toteutumaan viimevuotiseen malliin.

Otetaanpa blogiin tällä kertaa muutamia nostoja aiheista, jotka ovat kiinnittäneet ainakin kirjoittajan huomion. Aloitetaan kotimaisesta UCL-studiosta, missä on viime kierroksilla ollut mielestäni pari ihan mielenkiintoista tapahtumaa, mitä ei sen kummemmin ole noteerattu.

Celtic-Juventus ottelussa hyväksyttiin maali, jota erotuomaristo hyvin todennäköisesti ei hyväksynyt. Mikä asiasta tekee mielenkiintoisen, on se, että asiaan kiinnitettiin niinkin vähän huomiota. Vielähän ei ole käytössä mitään teknologiaa, joka auttaisi näissä tilanteissa. Tällä kertaa ylimääräisen avustavan näkyvyttä tilanteessa blokkaa maalivahti ja maalin synty jäi näkemättä. Kuitenkin nyt näitä ratkaisuja tehdään sitten kollegiaalisen kaveripiirin tekstiviestein. Näin epäilen käyneen tässäkin tapauksessa. Televisiosta sohvalla peliä katsonut kaveri siis ilmoitti tekstarilla stadionille, että kannattaisi hyväksyä se ensimmäinen maali. Ehkä ihan hyväkin, että suurin osa ei edes tajunnut tapahtunutta. Toisaalta erotuomaristolla käy tässä tilanteessa myös ruhtinaallinen munkki, kun pallo menee uudestaan maaliin niinkin pian ensimmäisen maalissa käynnin jälkeen. Näin he tavallaan pystyivät sumplimaan tilanteen oikein vielä kopissa.

Arsenal-Bayern ottelun taukostudion aikana piti sitten oikein höristellä korvia, kun Erkalla ja Juhalla mopo karkasi hieman. Maaliviivateknologiakeskustelun yhteydessä kaverit siinä juttelivat varsin kasuaalisti, että Veikkausliiga voisi toimia edelläkävijänä asiassa ja ottaa tekniikan saman tien käyttöön. Luulin, että raha on vähän tiukalla, mutta näistä puheista päätellen sitähän on takahuoneessa runsaasti. 200 000 euroa kertaa 11 stadionia on käsittääkseni vähän päälle kaksi miljoonaa euroa. No, ehkä siinä hetkessä fokus pääsi vähän karkaamaan. Tai sitten herrat tietävät jotain, mitä minä en.

Alkaa olla pian kevättä ilmassa, vaikka vielä ei ihan ilmassa tunnukaan. Tosipelejä pelataan jo euroopassa ja kotoisessa liigacupissakin lohkot ovat loppusuoralla. Kotimaan huipputuomarit suuntaavat huomenna viikon harjoitusleirille Antalyaan, missä sää näyttäisi ennusteissa oikein mukavalta kotoiseen verrattuna. FIFA:n lähettämä kouluttaja kurssille tulee tällä kertaa Saudi-Arabiasta. Mielenkiintoista nähdä, millaisia asioita kaveri tuo mukanaan. Niistä raporttia sitten myöhemmin.

Jyväskylässä Vehkalampi on vihdoin aurattu ja pelejä pelataan sitten jo tulevalla viikolla, vaikka sää varsin rapsakalta näyttääkin. Viikon ykkösuutinen Keski-Suomessa tuli kuitenkin eilen JJK-leiristä, kun J. Vesalainen ilmoitti jättävänsä toimitusjohtajan tehtävänsä maaliskuun lopussa. Kaarkoski ehti jo käsittelemään aihetta tuoreeltaan eilen blogissaan, joten itse en sen enempää asiaan pureudu.

Mitäs vielä? Niin, muistaakseni jotkut aktiivit ovat tässä talven aikana puhuneet, että voisivat antaa panoksensa myös näihin blogikirjoituksiin. Toistaiseksi on ollut vähän hiljaista sillä saralla. Ehkäpä kevätauringon hiljalleen lämmittäessä?

Ollaan sitten taas uuden vuoden puolella ja tähtäin tiukasti jo tulevassa kilpailukaudessa, vaikka talvi vielä tovin kestääkin. Itse käväisin kauden jälkeen omaan perinteiseen tyyliini hieman kaukomailla ja sen jälkeen olen pikkuhiljaa aloitellut harjoituskautta. Ensimmäiset liiton testitkin ovat tulossa jo ensi viikolla. Treeneissä on ollut positiivinen fiilis, sillä ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen sain päättää kauteni ilman vammoja. Näin ollen erilaisten kuntouttavien aktiviteettien sijaan minulla on ollut kerrankin mahdollisuus lähteä saman tien normaalin harjoittelun pariin. Toisaalta tämä Suomen talvi on kyllä psyykelle aina kovaa aikaa – toista oli lenkkeily Uuden-Seelannin vehreissä puistoissa. Viime vuonna jätin paluun ja testin väliin kolme päivää – siitä kärsimyksestä viisastuneena laajensin tänä vuonna aikaikkunaa kolmeen viikkoon.

Kävin muuten huvin vuoksi kokeilemassa myös tätä uutta niin kutsuttua YoYo-testiä ihan treenimielessä tuossa mennä lauantaina. Kuten mainitsin, fiilis oli treenaillessa ollut sen verran hyvä, että ajattelin ilman muuta hölkkääväni kevyesti Good arvosanalle saakka. Todellisuus oli kokonaan toinen, kun meikäläinen käveli pois radalta noin yhdentoista minuutin juoksentelun jälkeen kohdassa Very Poor – Poor. Että sillä lailla. Tämä testi tullessaan käyttöön vetää vaatimukset hieman toiselle tasolle kuin nykyinen testimme. Seuraavan kerran kokeillaan sitten ihan oikeasti, mihin puristus riittää.

Testistä kiinnostuneille:
YoYo test
Ääniraita löytyy puolestaan täältä.

Kuparisen Vesa jatkaa liiton huipputuomareiden fyysisenä valmentajana ja onkin tuonut paljon uutta esimerkiksi lämmittelyn ja harjoittelun rutiineihin. Itse en muista milloin olen viimeksi muuttanut näin paljon omia toimintatapoja esimerkiksi ottelua edeltävän lämmittelyn suhteen. Harjoittelun suhteen muutoksia on vähemmän, mutta nyt voimaharjoittelu ja niin kutsutut hermotukset ovat aiempaa enemmän mukana kaikkien ohjelmistoissa (ainakin paperilla). Treenit etenevät omalla painollaan ja pianhan alkavat jo ensimmäiset kilpailutkin, kun Liigacup, nuorten SM-karsinnat ja Suomen Cup pyörähtävät käyntiin.

Omalla kohdalla kuviot tulevat hieman muuttumaan siinä mielessä, että Blatterin Sepiltä tuli postissa nuo uudet rintamerkit, jotka oikeuttavat bisnesluokan paikkoihin Euroopan lennoilla. Todennäköisimmin oma kansainvälinen kauteni alkaa 17-vuotiaiden EM-karsinnassa joskus maalis-huhtikuun vaihteessa, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Katsotaan. Sen verran tuli UEFA:n sivuilta kuitenkin vakoiltua, että aika mukavia sijainteja olisi noilla kevään miniturnauksilla.

Kotimaassa tuomarikentässä tapahtuu muutamia muutoksia, kun pitkäaikainen ykköstykkimme Tony Asumaa lopetti uransa ja Mikko Lehtola lähtee vuodeksi ulkomaille. Organisaatiopuolella tapahtuu niin ikään, kun erotuomarivaliokunnan puheenjohtaja vaihtuu. UEFA haluaa, että jokaisen valiokunnan pj on jatkossa liittohallituksen jäsen ja näin puheenjohtajan nuijaa heiluttaa jatkossa Kari Koskela. Ilkka Koho jatkaa tietojeni mukaan kuitenkin valiokunnassa.

No, sitten vielä muutamista edunvalvonta-asioista. Toimijakortin jatko on käsittääkseni edelleen auki, enkä ole kuullut asiasta mitään sitten marraskuun alun. Samoin on laita meidän Keski-Suomen piirin palkkioiden suhteen. Esitys on jätetty niin ikään marraskuussa. Liiton puolella on palkkiosopimuksessa menossa viimeinen vuosi kolmen vuoden sopimuksesta ja uutta pahvia aletaan veivaaman varmaankin piakkoin.

Eurooppalaisten kilpailujen seuraaminen on jäänyt tänä talvena varsin vähälle, sillä tuolla alapallon suunnalla meidän soccer ei ole erityisen kiinnostuksen kohde. Sen suhteen palaan asiaan siis myöhemmin. Maistuvia treenejä kaikille.

Kausi on sitten taputeltu ja kotimaassa HJK juhlii neljättä peräkkäistä mestaruuttaan. Inter oli mukana taistelussa loppusuoralle asti, mutta ei pystynyt kääntämään ratkaisevia otteluja hyväkseen. Lisäksi muutamat avainpelaajien loukkaantumiset vaikuttivat varmasti heidän iskukykyynsä heikentävästi. Putoamistaistelussa Jaro päihitti lopulta Hakan molempien voittaessa viimeisen kierroksen ottelunsa.

Jos nyt sitten vielä palaan lokakuun alkuun ja siihen ehkäpä tämän kauden puhutuimpaan tilanteeseen erotuomaritoiminnan kannalta. Tilanne on analysoitu puhki monellakin taholla (Esim. Futisblogi Puoliaika ja Dutch Referee), joten en enää puutu laajasti teknisiin yksityiskohtiin.

Joidenkin mielestä tämän tilanteen yhteydessä syntynyt kavennusmaali oli nimenomaan se maali, joka pudotti Hakan liigasta. Totean vain, että vaatii sopivasti valikoivaa muistia päästä tuohon loppupäätelmään. Jalkapallokauden aikana tapahtuu useita pelin kannalta merkityksellisiä (ja suhteellisella asteikolla tätä tilannetta merkityksellisempiä) asioita.

Tästä tilanteesta poikkeuksellisen tekee kuitenkin se, että kyseessä oli jotain sellaista, mitä ei tapahdu juuri koskaan ja ensimmäinen tunne asiasta on se, että kaksi palloa kentällä saman joukkueen heittämänä täytyy olla väärin. Sen enempää ajattelematta lopputulos on siis se, että tapahtui merkittävä tuomarivirhe. Missään vaiheessa julkinen kritiikki ei ole kuitenkaan kohdistunut niinkään tuomariston heikkoon ennaltaehkäisevään toimintaan, vaan itse tehtyyn tulkintaan ja maalin hyväksymiseen, mikä itse asiassa on tämän hetken käsityksen mukaan oikea ratkaisu tässä tilanteessa.

Kyseessä on erittäin monimutkainen asia ja siksi onkin valitettavaa, että suuri osa asiaa kommentoineista ei ole edes vaivautunut ottamaan selvää, mistä oikeastaan kiistellään – näin myös julkinen keskustelu on sopivasti vääristynyt ja lopputulos on luonnollisesti sitä, mitä suurimpaan ääneen on huudettu.

Haluankin nostaa esiin sääntöjen ja erotuomaritoiminnan kannalta pääasian, josta on itse asiassa keskusteltu vain vähän, sillä aihe on jopa asiantuntijoille vaikeaselkoinen. Tässä tilanteessa on olennaista tulkinta peliin vaikuttamisesta ja asia on kaikkea muuta kuin selvä. Valitettavasti julkisen keskustelun taso ei ole ollut erityisen laadukas, sillä suurin osa mielipiteensä esittäneistä ei oikeasti ymmärrä, mistä asiassa oikeastaan on kysymys. Ei siitä, että kentällä oli kaksi palloa. Ei siitä, että jotkut reagoivat jälkimmäiseen palloon. Siis vielä kerran – on kyse peliin vaikuttamisen tulkinnasta.

Sääntökirjassa peliin vaikuttaminen on määritelty vain paitsiosäännön yhteydessä, missä todetaan seuraavasti: ”peliin vaikuttaminen tarkoittaa kanssapelaajan syöttämän tai pelattavaksi jättämän pallon pelaamista tai koskettamista”. Tämä ei puolestaan sovellu tässä kyseessä olevan säännön 5 tulkintojen ja lisäohjeiden esittämään kahden pallon tilanteeseen.

Sekä Palloliitto että FIFA ovat todenneet erotuomariston tulkinnan olevan tässä tilanteessa oikea. (Huomatkaa, että tällä tulkinnan oikeellisuudella ei ole mitään tekemistä tilanteen ennakoinnissa tehtyjen virheiden kanssa.) Edelleenkään peliin vaikuttamisen määritelmää ei ole kuulunut miltään taholta ja epäilen, että tuskin kuuluukaan. Näin ollen juupaseipästelyä voidaan jatkaa ratkaisemattomana loputtomiin.

Mielestäni tehty ratkaisu oli tässä erittäin vaikeassa tilanteessa oikea, sillä suurin osa pelaajista oli keskittyneenä oikean pallon pelaamiseen, eivätkä keskialueella olleet pelaajat olisi ehtineet tilanteeseen mukaan, vaikka olisivat jättäneet pari höntsäaskelta ottamatta kohti Hakanpään väärästä paikasta heittämää toista palloa. Myöskään myöhästyneen pelaajan käsien levittelyä noin 20 metrin etäisyydellä maalista ei voi mielestäni tulkita niin, että keskialueella oleva pallo olisi vaikuttanut peliin, jota tuolloin pelattiin rangaistusalueella.
Oikea päätös? Mielestäni kyllä. Virheetöntä toimintaa tuomaristolta? Ei.

No, sitten vielä hieman tuoreimmista kansainvälisistä kuohuista. Viikonloppuna nähtiin kasa avustavien erotuomareiden surkeita suorituksia. Niin Italiassa kuin Englannissakin huonot paitsiotulkinnat olivat liian isossa roolissa. Juven pelin suhteen on jopa esitetty sopupeliväitteitä ja asiaa ruudun välityksellä sunnuntaina katseltuani en ihmettele – sen verran eksoottisia tapahtumia nähtiin.

Englannin huippuotteluissa avustavien virheillä oli ratkaiseva osuus ottelujen lopputuloksiin ja on ilman muuta selvää, että tarkkailupalautteen jälkeen on luvassa sitä kuuluisaa hyllyä. Ihmeellistä kyllä, mutta vieläkin enemmän keskustelua on herättänyt Chelsea-ManU -ottelun erotuomarin toiminta kentältäpoistojen ja erityisesti ottelun aikana lausuttujen kommenttien suhteen.

Chelsean joukkue on syyttänyt erotuomari Clattenburgia rasistisesta kielenkäytöstä Obi Mikeliä kohtaan. Huhujen mukaan tuomari olisi kutsunut pelaajaa ihmissukuiseksi eläimeksi. On selvää, että rasismi on tuomittavaa, mutta mielestäni tilanne avaa oven hieman isompaankin keskusteluun muutamien asioiden suhteen.

1) Millaista käytöstä pelaajilta sallitaan jatkossa? Näemmekö tulevaisuudessa herjauskanteita erotuomareiden suunnalta? 2) Jos erotuomari todetaan syylliseksi, mikä on hänen rangaistuksensa suhde pelaajille annettuihin rangaistuksiin? Esimerkiksi nyt on esitetty, että erotuomarin ura loppuisi, mutta toisaalta pelaahan herra Terrykin vielä. Lisäksi, aiheeseen liittyen olen muutaman tuttavani kanssa keskustellut, että 3) onko vähemmistöryhmiä kohtaan esitetty loukkaava kieli jollain tavalla enemmän väärin? Omakohtainen kokemus on sen suuntainen, että valtaväestöä kohtaan voi käyttää varsin kovaakin kieltä, mutta toisinpäin tilanne onkin kokonaan toinen.

Blogi jää tämän kirjoituksen myötä lomalle ja toivottaa lukijoilleen mukavaa syksyn jatkoa.

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ihmetellyt, miten juniorijalkapallotapahtumissa keskitytään vuodesta toiseen täysin epäolennaisiin asioihin. Ja juuri ketään ei tunnu haittaavan, sillä kehitystä ei hirveästi ole oman tuntumani mukaan tapahtunut. Fokus on täydellisesti pielessä.

Annan pari esimerkkiä. Tilanteessa (A) väännetään turnaustoimistolla kättä yli-ikäisyyksistä tai kaksoisedustuksista. Montako niillä vastustajilla nyt on niitä yli-ikäisiä? ”Aika isoja ovat kyllä nuo pari muutakin” – äiti epäilee. Peli käynnistyy ja tytöt ryntäävät pallon perään. Kentällä olevista tytöistä (18) arviolta kolme tai neljä osaa syöttää sisäsyrjäsyotön ja ottaa sen haltuun, muut potkivat palloa satunnaisesti mihin suuntaan se nyt sattuu lähtemään. Maalivahdit pelkäävät palloa, eivätkä osaa edes tekniikan alkeita. Ainut tapa avata peliä on mahdollisimman pitkä potku ihan minne hyvänsä. No, sitten tullaan siihen ottelun ratkaisuun – yksi yli-ikäisistä tytöistä, jolla on vähän muita voimakkaampi potku saa sen vihdoin kohti maalia ja sinnehän se menee – maalivahdin myötävaikutuksella. Pelin jälkeen hävinneen joukkueen vanhemmat selittelevät tappiota vastustajan yli-ikäisillä pelaajilla ja voittaneessa joukkueessa on kaikki hyvin.

Tilanteessa (B) 15-vuotiaat pojat pelaavat turnausotteluaan ja tästäkään ottelusta ei löydy kuin 1 tai 2 pelaajaa, joiden taidot ja pelikäsitys riittäisivät ison kentän peliin. Peli on hirvittävää flipperipalloa ja puolustaja tekee valmentajan mielestä hyvän suorituksen, kun hän pelaa omaa maalia kohti juostessaan pallon rajasta yli, ettei takana tuleva hyökkääjä vain sitä riistäisi, kun puolustavalla joukkueella oli ainoastaan 3 vs. 1 ylivoima tässä tilanteessa. Samassa ottelussa pelaaja saa pallon noin 20m omasta maalistaan ja koko vasen kaista on auki – siitä huolimatta kaveri päättääkin kääntyä omaa maaliaan kohti ja tehdä pienen ympyräkuljetuksen ja kruunaa kokonaisuuden törmäämällä tuomariin, joka ei tajua yhtään, mitä pelaaja yrittää tehdä. Pelaajan mielestä luonnollisesti tuomarin vika. Ottelun jälkeen molemmat joukkueet ovat tyytyväisiä 1-1 tasatulokseen.

Tilanteessa (C) joukkueen valmentaja huutaa 11-vuotiaalle pelaajalle, että hän on aivan väärässä paikassa ja tekee asiat aivan väärin. Pitäisi olla oikeassa paikassa ja tehdä asiat oikein. Voisin lyödä vetoa, että näitä asioita ei oltu tämän joukkueen harjoituksissa harjoiteltu yhtä ainutta kertaa. Ja sitten odotetaan, että 11-vuotias osaisi tehdä ne pelin tuoksinassa. Ei tarvinne sanoa mitään tämän asetelman lähtökohdista. Sama mekastus jatkuu koko ottelun ajan seuraamatta mitään sen kummempaa logiikkaa. Pelaajilla kentällä ei ole hajuakaan siitä, miten erilaisissa pelitilanteissa pitäisi toimia. Perustaidot ovat kaikilla puutteelliset. Mutta ei se mitään vaikka hävittiin 10-0. Oli hyvä tsemppi ja ennen seuraavaa peliä on mukava nauttia vähän eväitä.

Miten voi olla niin, että kovinkaan moni näissä tapahtumissa tapaamistani ihmisistä ei ole huolissaan pelaajien puutteellisista taidoista, surkeasta valmennuksesta tai siitä, että lapsilta ei vaadita yhtään mitään (tai vaaditaan vääriä asioita)?

Juuri niin. Lapsilta voi ja pitää vaatia enemmän kuin juniorijalkapallossa tällä hetkellä tehdään. Samoin seuroissa tarjottavalta valmennukselta. Minkä takia niitä kausimaksuja maksetaan? Ei voi olla niin, että junioriurheilussa ei ole mitään tavoitteita. Fair Play ja Kaikki Pelaa eivät ole mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että vaatimustasoa on syytä nostaa merkittävästi. Lasten oppimiskyvystä se ei ainakaan ole kiinni – sen osoittavat ne muutamat timanttiset joukkueet, jotka osaavat hienosti kaikki jalkapallon perustaidot. Ja jo pelkkä vilkaisu osoittaa, että ei tässä ole kyse mistään urheilullisista erityisyksilöistä. Heillä vain sattuu olemaan asiansa osaava valmennus.

Vanhemmat vaativat vääriä asioita – yli-ikäisyyksien, peliajan tasaisen jakautumisen, tuomarin tuomioiden, uusien pelipaitojen ja muun epäolennaisen sijaan pitäisi kysyä lapsen seuralta, että minkälaiset suunnitelmat heillä on valmentajakoulutuksen suhteen? Mitä lasten odotetaan oppivan tämän kauden aikana? Mitä kotiläksyjä tulee tehdä harjoitusten välillä omatoimisesti? Mistä voi kysyä lisää tietoa, jos omat tiedot ja taidot eivät riitä?

Jos soittotunneille mentäessä odotusarvona on se, että lapsi oppii soittamaan, miksi jalkapalloharjoitusten kohdalla ei edellytetä, että opitaan pelaamaan?

Valitettavasti odotan liikaa vanhemmilta ja heidän kyvyltään erottaa olennainen epäolennaisesta. He ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi täysin tietämättömiä jalkapallosta. Lisäksi aika monella tuo vaatiminen ja rajojen asettaminen tuntuu olevan hukassa ihan vain omassakin perhepiirissä.

Olisiko siis Palloliiton edellytettävä seuroilta näitä yllä mainittuja asioita: valmennuskoulutusta, suunnitelmia taitojen oppimisesta ja niin edelleen? Tässä tilanteessa kyllä. Mitä pikemmin, sen parempi. Joissain edistyksellisissä seuroissa tämä on tajuttu jo itse. Ja se näkyy muutaman vuoden viiveellä myös kokonaisvaltaisessa junioripelaajien tasossa. Fortum Tutor -järjestelmä on ollut ainakin jonkinlainen menestys. Nyt olisi kuitenkin syytä nostaa vaatimustasoa järjestelmällisemmin myös seuratoiminnan suhteen. Vaikka jotkut pelkäävät, että ajamme tällä pois vähätkin vapaaehtoiset, väitän että he ovat väärässä. Jokainen nauttii harrastuksestaan enemmän, kun osaa sen paremmin – niin valmentaja kuin pelaajakin.

(EDIT: Tätä kirjoittaessani tippui sähköpostiini tietoja Palloliiton laatujärjestelmäpilotista, jonka puitteissa olisi tarkoitus viedä juurikin mainittuja asioita eteenpäin.)

Mikäli Visio 2020(+10) on toteutuakseen, seurakentässä ja juniorijalkapallossa täytyy tapahtua radikaaleja muutoksia. Osaaminen, terve kilpailu ja oikeanlainen vaatimustaso ovat tämän kehityksen keskiössä. Toivon, että Palloliiton uusi puheenjohtaja on tällä kertaa ensisijaisesti jalkapallomies ja vasta toissijaisesti kabinettihai. Suomalaisen jalkapallon tulevaisuuden menestys rakennetaan junioritapahtumissa ja niiden priorisointi on ilman muuta oltava muutosten keskiössä kokonaisvaltaisen tason nostamisen mahdollistamiseksi.