Tekijä: ksetk

Kausi on sitten taputeltu ja kotimaassa HJK juhlii neljättä peräkkäistä mestaruuttaan. Inter oli mukana taistelussa loppusuoralle asti, mutta ei pystynyt kääntämään ratkaisevia otteluja hyväkseen. Lisäksi muutamat avainpelaajien loukkaantumiset vaikuttivat varmasti heidän iskukykyynsä heikentävästi. Putoamistaistelussa Jaro päihitti lopulta Hakan molempien voittaessa viimeisen kierroksen ottelunsa.

Jos nyt sitten vielä palaan lokakuun alkuun ja siihen ehkäpä tämän kauden puhutuimpaan tilanteeseen erotuomaritoiminnan kannalta. Tilanne on analysoitu puhki monellakin taholla (Esim. Futisblogi Puoliaika ja Dutch Referee), joten en enää puutu laajasti teknisiin yksityiskohtiin.

Joidenkin mielestä tämän tilanteen yhteydessä syntynyt kavennusmaali oli nimenomaan se maali, joka pudotti Hakan liigasta. Totean vain, että vaatii sopivasti valikoivaa muistia päästä tuohon loppupäätelmään. Jalkapallokauden aikana tapahtuu useita pelin kannalta merkityksellisiä (ja suhteellisella asteikolla tätä tilannetta merkityksellisempiä) asioita.

Tästä tilanteesta poikkeuksellisen tekee kuitenkin se, että kyseessä oli jotain sellaista, mitä ei tapahdu juuri koskaan ja ensimmäinen tunne asiasta on se, että kaksi palloa kentällä saman joukkueen heittämänä täytyy olla väärin. Sen enempää ajattelematta lopputulos on siis se, että tapahtui merkittävä tuomarivirhe. Missään vaiheessa julkinen kritiikki ei ole kuitenkaan kohdistunut niinkään tuomariston heikkoon ennaltaehkäisevään toimintaan, vaan itse tehtyyn tulkintaan ja maalin hyväksymiseen, mikä itse asiassa on tämän hetken käsityksen mukaan oikea ratkaisu tässä tilanteessa.

Kyseessä on erittäin monimutkainen asia ja siksi onkin valitettavaa, että suuri osa asiaa kommentoineista ei ole edes vaivautunut ottamaan selvää, mistä oikeastaan kiistellään – näin myös julkinen keskustelu on sopivasti vääristynyt ja lopputulos on luonnollisesti sitä, mitä suurimpaan ääneen on huudettu.

Haluankin nostaa esiin sääntöjen ja erotuomaritoiminnan kannalta pääasian, josta on itse asiassa keskusteltu vain vähän, sillä aihe on jopa asiantuntijoille vaikeaselkoinen. Tässä tilanteessa on olennaista tulkinta peliin vaikuttamisesta ja asia on kaikkea muuta kuin selvä. Valitettavasti julkisen keskustelun taso ei ole ollut erityisen laadukas, sillä suurin osa mielipiteensä esittäneistä ei oikeasti ymmärrä, mistä asiassa oikeastaan on kysymys. Ei siitä, että kentällä oli kaksi palloa. Ei siitä, että jotkut reagoivat jälkimmäiseen palloon. Siis vielä kerran – on kyse peliin vaikuttamisen tulkinnasta.

Sääntökirjassa peliin vaikuttaminen on määritelty vain paitsiosäännön yhteydessä, missä todetaan seuraavasti: ”peliin vaikuttaminen tarkoittaa kanssapelaajan syöttämän tai pelattavaksi jättämän pallon pelaamista tai koskettamista”. Tämä ei puolestaan sovellu tässä kyseessä olevan säännön 5 tulkintojen ja lisäohjeiden esittämään kahden pallon tilanteeseen.

Sekä Palloliitto että FIFA ovat todenneet erotuomariston tulkinnan olevan tässä tilanteessa oikea. (Huomatkaa, että tällä tulkinnan oikeellisuudella ei ole mitään tekemistä tilanteen ennakoinnissa tehtyjen virheiden kanssa.) Edelleenkään peliin vaikuttamisen määritelmää ei ole kuulunut miltään taholta ja epäilen, että tuskin kuuluukaan. Näin ollen juupaseipästelyä voidaan jatkaa ratkaisemattomana loputtomiin.

Mielestäni tehty ratkaisu oli tässä erittäin vaikeassa tilanteessa oikea, sillä suurin osa pelaajista oli keskittyneenä oikean pallon pelaamiseen, eivätkä keskialueella olleet pelaajat olisi ehtineet tilanteeseen mukaan, vaikka olisivat jättäneet pari höntsäaskelta ottamatta kohti Hakanpään väärästä paikasta heittämää toista palloa. Myöskään myöhästyneen pelaajan käsien levittelyä noin 20 metrin etäisyydellä maalista ei voi mielestäni tulkita niin, että keskialueella oleva pallo olisi vaikuttanut peliin, jota tuolloin pelattiin rangaistusalueella.
Oikea päätös? Mielestäni kyllä. Virheetöntä toimintaa tuomaristolta? Ei.

No, sitten vielä hieman tuoreimmista kansainvälisistä kuohuista. Viikonloppuna nähtiin kasa avustavien erotuomareiden surkeita suorituksia. Niin Italiassa kuin Englannissakin huonot paitsiotulkinnat olivat liian isossa roolissa. Juven pelin suhteen on jopa esitetty sopupeliväitteitä ja asiaa ruudun välityksellä sunnuntaina katseltuani en ihmettele – sen verran eksoottisia tapahtumia nähtiin.

Englannin huippuotteluissa avustavien virheillä oli ratkaiseva osuus ottelujen lopputuloksiin ja on ilman muuta selvää, että tarkkailupalautteen jälkeen on luvassa sitä kuuluisaa hyllyä. Ihmeellistä kyllä, mutta vieläkin enemmän keskustelua on herättänyt Chelsea-ManU -ottelun erotuomarin toiminta kentältäpoistojen ja erityisesti ottelun aikana lausuttujen kommenttien suhteen.

Chelsean joukkue on syyttänyt erotuomari Clattenburgia rasistisesta kielenkäytöstä Obi Mikeliä kohtaan. Huhujen mukaan tuomari olisi kutsunut pelaajaa ihmissukuiseksi eläimeksi. On selvää, että rasismi on tuomittavaa, mutta mielestäni tilanne avaa oven hieman isompaankin keskusteluun muutamien asioiden suhteen.

1) Millaista käytöstä pelaajilta sallitaan jatkossa? Näemmekö tulevaisuudessa herjauskanteita erotuomareiden suunnalta? 2) Jos erotuomari todetaan syylliseksi, mikä on hänen rangaistuksensa suhde pelaajille annettuihin rangaistuksiin? Esimerkiksi nyt on esitetty, että erotuomarin ura loppuisi, mutta toisaalta pelaahan herra Terrykin vielä. Lisäksi, aiheeseen liittyen olen muutaman tuttavani kanssa keskustellut, että 3) onko vähemmistöryhmiä kohtaan esitetty loukkaava kieli jollain tavalla enemmän väärin? Omakohtainen kokemus on sen suuntainen, että valtaväestöä kohtaan voi käyttää varsin kovaakin kieltä, mutta toisinpäin tilanne onkin kokonaan toinen.

Blogi jää tämän kirjoituksen myötä lomalle ja toivottaa lukijoilleen mukavaa syksyn jatkoa.

Olen jo yli kymmenen vuoden ajan ihmetellyt, miten juniorijalkapallotapahtumissa keskitytään vuodesta toiseen täysin epäolennaisiin asioihin. Ja juuri ketään ei tunnu haittaavan, sillä kehitystä ei hirveästi ole oman tuntumani mukaan tapahtunut. Fokus on täydellisesti pielessä.

Annan pari esimerkkiä. Tilanteessa (A) väännetään turnaustoimistolla kättä yli-ikäisyyksistä tai kaksoisedustuksista. Montako niillä vastustajilla nyt on niitä yli-ikäisiä? ”Aika isoja ovat kyllä nuo pari muutakin” – äiti epäilee. Peli käynnistyy ja tytöt ryntäävät pallon perään. Kentällä olevista tytöistä (18) arviolta kolme tai neljä osaa syöttää sisäsyrjäsyotön ja ottaa sen haltuun, muut potkivat palloa satunnaisesti mihin suuntaan se nyt sattuu lähtemään. Maalivahdit pelkäävät palloa, eivätkä osaa edes tekniikan alkeita. Ainut tapa avata peliä on mahdollisimman pitkä potku ihan minne hyvänsä. No, sitten tullaan siihen ottelun ratkaisuun – yksi yli-ikäisistä tytöistä, jolla on vähän muita voimakkaampi potku saa sen vihdoin kohti maalia ja sinnehän se menee – maalivahdin myötävaikutuksella. Pelin jälkeen hävinneen joukkueen vanhemmat selittelevät tappiota vastustajan yli-ikäisillä pelaajilla ja voittaneessa joukkueessa on kaikki hyvin.

Tilanteessa (B) 15-vuotiaat pojat pelaavat turnausotteluaan ja tästäkään ottelusta ei löydy kuin 1 tai 2 pelaajaa, joiden taidot ja pelikäsitys riittäisivät ison kentän peliin. Peli on hirvittävää flipperipalloa ja puolustaja tekee valmentajan mielestä hyvän suorituksen, kun hän pelaa omaa maalia kohti juostessaan pallon rajasta yli, ettei takana tuleva hyökkääjä vain sitä riistäisi, kun puolustavalla joukkueella oli ainoastaan 3 vs. 1 ylivoima tässä tilanteessa. Samassa ottelussa pelaaja saa pallon noin 20m omasta maalistaan ja koko vasen kaista on auki – siitä huolimatta kaveri päättääkin kääntyä omaa maaliaan kohti ja tehdä pienen ympyräkuljetuksen ja kruunaa kokonaisuuden törmäämällä tuomariin, joka ei tajua yhtään, mitä pelaaja yrittää tehdä. Pelaajan mielestä luonnollisesti tuomarin vika. Ottelun jälkeen molemmat joukkueet ovat tyytyväisiä 1-1 tasatulokseen.

Tilanteessa (C) joukkueen valmentaja huutaa 11-vuotiaalle pelaajalle, että hän on aivan väärässä paikassa ja tekee asiat aivan väärin. Pitäisi olla oikeassa paikassa ja tehdä asiat oikein. Voisin lyödä vetoa, että näitä asioita ei oltu tämän joukkueen harjoituksissa harjoiteltu yhtä ainutta kertaa. Ja sitten odotetaan, että 11-vuotias osaisi tehdä ne pelin tuoksinassa. Ei tarvinne sanoa mitään tämän asetelman lähtökohdista. Sama mekastus jatkuu koko ottelun ajan seuraamatta mitään sen kummempaa logiikkaa. Pelaajilla kentällä ei ole hajuakaan siitä, miten erilaisissa pelitilanteissa pitäisi toimia. Perustaidot ovat kaikilla puutteelliset. Mutta ei se mitään vaikka hävittiin 10-0. Oli hyvä tsemppi ja ennen seuraavaa peliä on mukava nauttia vähän eväitä.

Miten voi olla niin, että kovinkaan moni näissä tapahtumissa tapaamistani ihmisistä ei ole huolissaan pelaajien puutteellisista taidoista, surkeasta valmennuksesta tai siitä, että lapsilta ei vaadita yhtään mitään (tai vaaditaan vääriä asioita)?

Juuri niin. Lapsilta voi ja pitää vaatia enemmän kuin juniorijalkapallossa tällä hetkellä tehdään. Samoin seuroissa tarjottavalta valmennukselta. Minkä takia niitä kausimaksuja maksetaan? Ei voi olla niin, että junioriurheilussa ei ole mitään tavoitteita. Fair Play ja Kaikki Pelaa eivät ole mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että vaatimustasoa on syytä nostaa merkittävästi. Lasten oppimiskyvystä se ei ainakaan ole kiinni – sen osoittavat ne muutamat timanttiset joukkueet, jotka osaavat hienosti kaikki jalkapallon perustaidot. Ja jo pelkkä vilkaisu osoittaa, että ei tässä ole kyse mistään urheilullisista erityisyksilöistä. Heillä vain sattuu olemaan asiansa osaava valmennus.

Vanhemmat vaativat vääriä asioita – yli-ikäisyyksien, peliajan tasaisen jakautumisen, tuomarin tuomioiden, uusien pelipaitojen ja muun epäolennaisen sijaan pitäisi kysyä lapsen seuralta, että minkälaiset suunnitelmat heillä on valmentajakoulutuksen suhteen? Mitä lasten odotetaan oppivan tämän kauden aikana? Mitä kotiläksyjä tulee tehdä harjoitusten välillä omatoimisesti? Mistä voi kysyä lisää tietoa, jos omat tiedot ja taidot eivät riitä?

Jos soittotunneille mentäessä odotusarvona on se, että lapsi oppii soittamaan, miksi jalkapalloharjoitusten kohdalla ei edellytetä, että opitaan pelaamaan?

Valitettavasti odotan liikaa vanhemmilta ja heidän kyvyltään erottaa olennainen epäolennaisesta. He ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi täysin tietämättömiä jalkapallosta. Lisäksi aika monella tuo vaatiminen ja rajojen asettaminen tuntuu olevan hukassa ihan vain omassakin perhepiirissä.

Olisiko siis Palloliiton edellytettävä seuroilta näitä yllä mainittuja asioita: valmennuskoulutusta, suunnitelmia taitojen oppimisesta ja niin edelleen? Tässä tilanteessa kyllä. Mitä pikemmin, sen parempi. Joissain edistyksellisissä seuroissa tämä on tajuttu jo itse. Ja se näkyy muutaman vuoden viiveellä myös kokonaisvaltaisessa junioripelaajien tasossa. Fortum Tutor -järjestelmä on ollut ainakin jonkinlainen menestys. Nyt olisi kuitenkin syytä nostaa vaatimustasoa järjestelmällisemmin myös seuratoiminnan suhteen. Vaikka jotkut pelkäävät, että ajamme tällä pois vähätkin vapaaehtoiset, väitän että he ovat väärässä. Jokainen nauttii harrastuksestaan enemmän, kun osaa sen paremmin – niin valmentaja kuin pelaajakin.

(EDIT: Tätä kirjoittaessani tippui sähköpostiini tietoja Palloliiton laatujärjestelmäpilotista, jonka puitteissa olisi tarkoitus viedä juurikin mainittuja asioita eteenpäin.)

Mikäli Visio 2020(+10) on toteutuakseen, seurakentässä ja juniorijalkapallossa täytyy tapahtua radikaaleja muutoksia. Osaaminen, terve kilpailu ja oikeanlainen vaatimustaso ovat tämän kehityksen keskiössä. Toivon, että Palloliiton uusi puheenjohtaja on tällä kertaa ensisijaisesti jalkapallomies ja vasta toissijaisesti kabinettihai. Suomalaisen jalkapallon tulevaisuuden menestys rakennetaan junioritapahtumissa ja niiden priorisointi on ilman muuta oltava muutosten keskiössä kokonaisvaltaisen tason nostamisen mahdollistamiseksi.