Nuijan päästä – kansainvälisen kauden nostot
Eurojalkapallon kevät on sitten taputeltu ja Bayern sai kuin saikin balsamia viime vuosien haavoilleen. Myös suurten pelien sulaja ja itkupillien ykkösmies, Arjen Robben, sai lopulta omaan sarakkeeseensa myös onnistumismerkintöjä. Kansallisissa sarjoissa suuret ovat olleet tänä vuonna vakuuttavia ja jyränneet kansallisiin mestaruuksiin ilman suurempia ongelmia.
No, sitten itse asiaan eli erotuomarisuorituksiin.
Keväällä on nähty varsin mallikelpoisia ja jopa erinomaisia vetoja, joista viimeisimpinä esimerkkeinä Webb (Real – Dortmund) ja Kuipers (Dortmund – Real), jotka hoitelivat matsinsa munakkaan tyylikkäästi alusta loppuun.
Sitten on tietysti myös niitä hieman heikompia suorituksia, jotka voidaan jakaa ehkäpä muutamien alaotsikoiden alle. Rizzolin finaalivihellys on vielä tapaus erikseen.
Mutta aloitetaan niistä muutamista havaituista kehityskohteista.
Yksi alaotsikko tässä olisi varmaankin käsivirheiden huomioarvo. Sen verran paljon on käsivirheistä puhuttu tänäkin keväänä. Asia on nykyisellään niin tulkinnallinen, että sataprosenttisen linjan vetäminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi suuren yleisön mielipiteitä muokkaavat lähinnä selostajat ja kommentaattorit, jotka turvautuvat vielä varsin vanhakantaisiin ajatuksiin asian suhteen. Pientä edistystä on kuitenkin ollut havaittavissa, sillä kyllä sieltä on kuulunut välillä myös hieman modernimpaa terminologiaa. Luonnollisen peliasennon tulkinta on kuitenkin lähtökohtaisesti paljon vaikeampaa kuin äkkiseltään luulisi.
Toinen alaotsikko on erotuomaritoiminnan raadollisuus.
Tästä on malliesimerkkinä Dortmund-Malaga, mikä oli Thomsonin johtamalta tiimiltä vähintäänkin hyvä suoritus aina 82. minuutille saakka. Tavallaan ymmärrän vielä senkin, että maksimijuoksusta ei nyt vain enää oteta seuraavaa vaihdetta pallon linjaan ja olla siellä näkemässä niukkaa paitsiota, joka johti Malagan maaliin. Lisäajan tilanne onkin sitten kokonaan toinen. Dortmundin voittomaalia edelsi ei yksi, vaan kaksi paitsiotilannetta, joista kumpikin olisi kyllä ollut otettavissa pois. Erityisesti ensimmäinen (jos nyt unohdetaan kokonaan tuon tilanteen aikaiset painetekijät ja fyysinen rasitus). Jos saa arvailla, niin avustava jäi vähän miettimään ensimmäistä vaparitilannetta ja sen jälkeen maalin edessä olikin mahtihärdelli ja kapasiteettia oikean ratkaisun tekemiseen ei tuossa ajatusmylläkässä enää yksinkertaisesti ollut.
Kolmas otsikko on sitten epäonnistuminen.
Mielestäni Viktor Kassai on yksi yliarvostetuimmista eliittituomareistamme. Hänen tiimilleen on sattunut viime vuosina kaikenlaista ja se kuuluu luonnollisena osana huippuerotuomaritoimintaan. Kuitenkin tapa, jolla tiimi on missannut isoja tuomioita on ainakin itselläni herättänyt enemmän kysymyksiä kuin tarjonnut vastauksia. Eräällä tavalla näen yhtymäkohtia toiseen inhokkiini, Martin Atkinssoniin, joka niin ikään toistuvista virheistään huolimatta on saanut aina uuden mahdollisuuden. Ehkäpä näiden herrojen kabinetti vain on ylivertaista, sillä kentällä he eivät sitä ole olleet. No, Kassain osalta puhun tietysti Bayern-Barcelona välierästä, joka ilman Barcelonan totaalisulamista olisi herättänyt paljon isompia otsikoita.
Nyanssin omaisena kruununa tässä ottelussa oli tietysti sääntöasiantuntija Malisen lanseeraama ”maali hyväksytään ja sitten pikku, pikku keltainen”, joka oli surullinen esimerkki, miten jalkapalloammattilainen voi olla totaalisen kujalla sääntöjen perustavaa laatua olevista periaatteista.
Kaikki tämä kuitenkin kuuluu futikseen ja tekee siitä juuri niin dramaattista kuin se parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Epäonnistumiset, onnistumiset, valtapeli, kabinetti, vaikuttamisyritykset, paineensieto, asiantuntijuus…. kaikki osana maailman mahtavinta peliä.
Sitten vielä se finaali ja Rizzoli.
Tämän lajin merkittävin seurajoukkueottelu pelattiin lauantaina ja puikoissa oli Italian Nicola Rizzoli. Jos suurelta yleisöltä kysytään, niin Rizzolin veto oli erinomainen – ei kiistanalaisia tuomioita ja hyvä linjakas suoritus. Avustavatkin näyttivät osuvat tuomioissaan kivasti.
Kyllä, kyllä. Mutta. Jos sitten ajatellaan erotuomarikoulutuksen kannalta, niin Rizzolin suoritushan oli epäonnistunut, sillä antamatta jäi kolme punaista korttia (Ribery: 2 var, Dante: 2 var, Lewandowski: väkivaltainen käytös). Onko niin, että suurissa finaaleissa on ok katsoa asioita enemmän sormien läpi? Väistämättä tulee mieleen edellinen MM-finaali, missä Webb piti kaikki miehet kentällä, vaikka koulutuksellisesti ajatellen se ei ollut perusteltua.
On tietysti helppoa sanoa, että ilman muuta punaiset olisi pitänyt molemmissa peleissä antaa. Näihin otteluihin liittyvät painetekijät ovat nykyisellään kuitenkin megalomaanista luokkaa ja ne vaikuttavat saletisti kovimmankin kaverin suoritukseen. Johdonmukaisuus ja uskottavuus kuitenkin kärsivät, kun selvät kortit jätetään antamatta painoarvoltaan erittäin merkittävissä otteluissa. UEFA:n linjan tietäen, Rizzoli ei ole saanut kehuja ottelun erotuomaritarkkailijalta tai sitten ilmassa on merkittävän periaatteellisen muutoksen airuita. Jäämme seuraamaan tilannetta.