Nuijan päästä, osa 6

Kunnioitus. Respect.

Se on ollut esillä paljon UEFA:n sosiaalisen vastuun kampanjassa, joka lanseerattiin suurelle yleisölle 2008. Kunnioita erilaisuutta, kunnioita peliä, kunnioita ympäristöä, sanotaan kampanjan iskulauseessa. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että kampanjalla on hyvä sanoma.

Yhtä kaikki, saamme viikoittain kuulla ja lukea, kun öykkärivalmentajat ja -pelaajat avaavat auliisti sanaiset arkkunsa ja latelevat sen kummemmin ajattelematta totuuksia siitä, kuinka surkea erotuomarin esitys oli ollut ja kuinka törkeä vastustajan taklaus oli ollut. Tietysti samaan yhteyteen voi vielä liittää piikin ihan mistä vain, mikä nyt sattuu mieltä hiertämään.

Ymmärrän, että näihin positioihin liittyvät huipulla suuret paineet ja mediapeli, jota varsinkin huippuvalmentajat pelaavat innokkaasti. Toivottavasti nämä julkkikset edes kotona voivat peilin edessä myöntää, että heidän esiintymisillään ei välillä ole mitään tekemistä kunnioituksen kanssa.

Samoin on valitettavasti pelaajien laita. Ihmettelen, että pelaajat viljelevät toistensa työvälineitä vahingoittavia taklauksia tuosta vain, pelistä toiseen. Mitä liikkuu siellä päiden sisällä? Ei ainakaan kunnioitus. Piittaamattomuus ja halveksunta kylläkin. Tietysti jotkut liikkuvat kentillä vintti niin pimeänä, että ylipäätään minkäänlainen ajattelu on mahdotonta.

No, entäs me erotuomarit sitten? Meidäthän erottaa huipputasolla pelaajista ja valmentajista nimenomaan se, että emme ole pelien jälkeen pressitilaisuuksissa laukomassa ”totuuksia” näistä asioista ja tarjoilemassa medialle seuraavan päivän lööppimateriaalia.

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että joku huipputuomari saisi tarpeekseen ja kävisi pressissä haukkumassa sekä valmentajat ja pelaajat pystyyn.
”Miten sä voit ketään tuomaria arvostella, kun et ole ikinä viheltänyt peliäkään. Sun sääntötuntemus on niin aataminaikaista, että eikö sua hävetä. Ammattilainen mukamas.”
tai
”No, kaverilla oli matsissa ainoastaan 7 avopaikkaa laittaa pallo häkkiin, mutta ilmeisesti 160 000 egeä viikossa ei ole riittävästi tuon tehtävän hoitamiseen. Joillakin työpaikoilla tuollaisista munauksista saa kenkää. Mitä sitten tulee siihen pilkkuun, mitä mukamas en viheltänyt, niin totean vain, että harvoin olen nähnyt tuon kokoisen jätkän vinkuvan niin säälittävästi filmausyrityksessään.”

Meidän rooliimme ja tapoihimme tämä ei kuitenkaan kuulu, sillä selittely tai syyttely julkisuudessa ei tee lajistamme parempaa. Käytäntö sopisi ehkä muillekin.